Jaakko ASPARA

_______________________________________________________________

Professori, tohtoriohjelman dekaani

Neoma Business School , Paris | Reims | Rouen

 > 59 Rue Pierre Taittinger

 > 51100 Reims

 > FRANCE

 > Email: firstname.lastname@neoma-bs.fr

 

 

Click here for an ENGLISH version of the site.                   

 

Tämä on henkilökohtainen web-sivuni (sekä web-sivu yritykselleni Ab Aspara Astra Oy). Tervetuloa myös ajatushautomomme Nordic Institute of Business & Society (NIBS) web-sivulle osoitteessa www.nibs.fi.

 

 

BLOGI          AJANKOHTAISTA          TUTKIMUS JA JULKAISUT          CV                            

 

9.9.2010 – EU-rahalla ei kannata pönkittää menneen maailman rakenteita

 

Suomi ja Euroopan unioni elvyttävät lähivuosina taloutta sadoilla miljardeilla euroilla estääkseen maanosaamme vaipumasta lamaan. Pääministeri Sanna Marinia (sd) voi kiittää siitä, että Suomi näki kesällä huipentuneissa budjettineuvotteluissa metsän puilta ja oli valmis tukemaan hieman korkeampaa avustuspainotteisuutta kuin populistinen Ruotsin, Tanskan, Alankomaiden ja Itävallan muodostama nuuka nelikko.

 

Tällä avustuspainotteisemmalla paketilla voidaan merkittävästi vähentää todennäköisyyttä, että euroalue ajautuu Italian takia uuteen Kreikka-kriisiin. Kreikan tilanne oli osaltaan syynä Suomenkin talouden lähes kymmenen vuotta kestäneeseen kurjuuteen 2010-luvulla.

 

Huolestuttavaa sen sijaan on, että EU:n elvytyspaketin neuvotteluissa Suomeen saadut lisärahat, 500 miljoonaa euroa, kohdistuvat maatalous- ja aluetukiin. Sitä kautta lisärahoitus vahvistaa menneen maailman rakenteita. Se, että hallitus ja mediakin ovat juhlineet tätä asiaa jonkinlaisena erävoittona, on jonkinasteista itsepetosta.

 

Kuten Euroopan unionin budjettineuvotteluissa yleensäkin, paljon parempi olisi ollut, jos Suomi olisi suostunut erityisesti Itä-Euroopan jäsenmaiden esittämiin vaatimuksiin suuremmasta budjetista – mutta vain sillä ehdolla, että budjetin lisäerät käytettäisiin yksinomaan tutkimus- ja kehitystoiminnan sekä korkeakoulutuksen investointiohjelmiin.

 

Siinä missä valtaosassa EU-panostuksia Suomi on nettomaksaja, esimerkiksi Euroopan unionin Horizon 2020 -tutkimusohjelmassa Suomi on saanut ohjelmasta 1,3–1,5 euroa takaisin jokaista maksamaansa euroa kohden.

Elvytyspaketissakin olisi ollut paljon suurempi voitto Suomelle, jos maallemme luvatun 500 miljoonan euron maatalous- ja rakennetuen sijaan Horizon-ohjelmaan olisi EU-budjetissa kohdistettu muutama kymmenen miljardia enemmän.

 

Yliopistosektorimme on kärsinyt niukkenevista resursseista jo toistakymmentä vuotta. Professorien määrä on vähentynyt huomattavasti, ja se aiheuttaa ongelmia myös Horizon-ohjelman tutkimusrahoituksen hakemisessa: kun on vähemmän käsipareja tekemässä entisiäkin töitä, tutkimusrahoituksen hakemiseen ei jää aikaa.

 

Suomen nuorisoa tutkijan ammatti kiinnostaa yhä vähemmän, kun uranäkymät heikkenevät ja yliopistolaitoksen kurjuutta rummutetaan mediassa. Uusia tohtoreita valmistuu yhä paljon, mutta kalliisti hankittu ammattitaito jää käyttämättä, kun yliopistoilla ei ole rahaa työllistää heitä. Vaikka monet lahjakkaat nuoret lähtevät maailmalle, osa jää Suomeen kituuttamaan.

 

EU-budjettiin pitäisi ajaa isoja korotuksia sillä ehdolla, että korotukset menevät Horizon-tutkimusohjelman sekä muiden korkeakoulupainotteisten ohjelmien tukemiseen.

 

Tämä olisi luultavasti hyväksyttävä ratkaisu nuukan nelikon kaltaisille maille: monet noista valtioista saavat Horizon-ohjelmasta vielä enemmän nettohyötyä kuin Suomi.

 

Myös Suomen valtion omassa budjetissa yliopisto- ja korkeakoulurahoitusta pitäisi lisätä merkittävästi. Vaikka hallitus on rahoittamassa korkeakouluihin uusia aloituspaikkoja, se on vain pieni laastari koronaviruksen aiheuttamiin ongelmiin. Jo 2010-luvulla syntyneeseen rahoitusvajeeseen sillä ei ole suurta vaikutusta.

 

Tutkintojen määrän mekaanisen kasvattamisen sijaan rahoitusta pitäisi rohkeasti kohdentaa tieteeseen ja tutkimukseen etenkin tulevaisuuden aloilla. Niitä on biotieteiden, tekoälyn ja kvanttilaskennan ohella yhteiskunta- ja taloustieteissä, esimerkiksi kuluttajatutkimuksessa, rahoituksessa ja työelämän tutkimuksessa.

 

Erityisesti sen tutkiminen, kuinka uudet teknologiat voivat vaikuttaa kansalaisten, kuluttajien, yritysten ja markkinoiden käyttäytymiseen, auttaa suuntaamaan panostuksia yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta hyödyllisimpiin suuntiin.

 

Jaakko Aspara ja Henrikki Tikkanen

 

Aspara on C. Grönroos -professori ja vararehtori ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa Hankenissa. Tikkanen on A.I. Virtanen -professori Aalto-yliopistossa

 

(Yo. kirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 9.9.2020.)

 

****

 

 

 

7.2.2017 -- Palvelu- ja kaupan sektori on talouskasvun unohdettu mikromegamoottori

 

Vientiteollisuus on tärkeä Suomen – kuten minkä tahansa avoimen talouden – kansantalouden kasvulle.

 

Valitettavasti kuitenkin vientiteollisuuden yksipuolinen korostaminen – erityisesti valtiovallan taholta –vaikeuttaa sen valtavan taloudellisen potentiaalin hahmottamista, joka liittyy maamme yksityisen palvelusektorin ja kaupan elinvoimaistamiseen.

 

Esimerkiksi valtiovarainministeriön ylijohtajat kirjoittivat taannoin Helsingin Sanomissa (15.1): ”Kulutuksen ja investointien kasvu on nostanut Suomen noin prosentin tuntumaan asettuvalle kasvu-uralle. Ilman viennin selvästi ripeämpää elpymistä edellytyksiä tätä nopeammalle kasvulle ei kuitenkaan ole. Velkaantumiselle perustuvan yksityisen kulutuksen varassa ei synny kestävää kasvua”. Itse valtiovarainministeri toisti saman viime viikolla (HS 3.2): ”Kestävää kasvua syntyy vain viennistä, eikä vienti vielä vedä kunnolla.”

 

Yksikään lauseista ei tietysti sinänsä ole väärin – esimerkiksi talouskasvu olisi toki vielä nopeampaa, jos viennin kasvu olisi nopeampaa. Valitettavasti lausunnoista syntyy kuitenkin kuva, että yksityinen kulutus – joka paljolti koostuu kotitalouksien ja yritysten kaupan sektorilta ostamista palveluista ja tavaroista – olisi jopa haitallista talouskasvullemme.

 

Ja tämä kuva on erittäin väärin.

 

Samoin on väärin se vanha – ja erittäin valitettava – myytti, että emme vaurastu pesemällä paitoja toisillemme. Vaikka ministeriön virkamiehet eivät tätä myyttiä mainitse, myytin olemassaolo osoittaa paitsi palvelu- ja kaupan sektorin tunteenomaista halveksuntaa, myös melkoista ymmärtämättömyyttä sen roolista talouskasvulle.

 

Talouskasvun itseään toteuttava, ”positiivinen noidankehä” nimittäin nimenomaan syntyy mikrotason palveluista ja kaupankäynnistä, joita kuluttajat ja yritykset tekevät toistensa suuntaan.

Kansantuotteen kasvua – arvonlisäystä – syntyy väistämättä, kun yksi taho tuottaa ja kauppaa toiselle taholle arvokkaan palvelun tai tavaran, toinen kolmannelle ja kolmas ensimmäiselle.

 

Siinä missä valtakuntien rajat – ja siten esimerkiksi viennin ja tuonnin määritelmät – ovat talouden kannalta lopulta satunnaisia, eivätkä siten oikeastaan todellisia talouskasvun ajureita, edellä kuvattu palveluiden ja kaupan positiivinen noidankehä on vaurauden varsinainen mikrotason moottori. Tai oikeastaan megatason.

 

Lopuksi vielä muutama konkreettinen fakta kaupan ja palvelusektorin roolista kansantalouden kasvulle.

 

Väitän siis, että paitsi vientiteollisuuden taantuma, Suomen heikkoa taloutta ja talouskasvua selittää paljolti myös se, että kaupan ja palvelusektorin rooli ei ole tarpeeksi vahva kokonaistaloudessamme.

 

Kuvaava tilasto on vähittäis- ja tukkukaupan osuus työllisistä: Suomessa tämä osuus on EU-maista kaikkein alhaisin, noin 10% (Eurostat national accounts, 2010). Talouskasvussa Suomea huomattavasti paremmin pärjäävissä verrokkimaissa, kuten Tanskassa, Alankomaissa ja Britanniassa, kyseinen osuus on melkein puolet korkeampi, noin 14%. Kaupankäynnin mallimaassa USA:ssa tämä osuus on vieläkin korkeampi, noin 16%.

 

Toinen kuvaava tilastofakta on, että kaupan sekä peruskuluttajapalveluiden (mm. ravintolat ja hotellit) tuottama bruttoarvolisäys on Suomessa noin 5 000 dollaria per capita. USA:ssa kyseinen luku on yli 40% suurempi, noin 7 500 dollaria.

 

Ja ennen kuin huudahdatte, että tämä johtuisi vain USA:n väkiluvultaan suurista kotimarkkinoista, niin kerronpa, että samankokoisessa verrokki-Pohjoismaassamme Tanskassa kyseinen luku on myös noin 7 500 dollaria per capita. Jopa Norjassa, jonka vaurauden tapaamme yksinomaan selitellä öljystä johtuvaksi, kyseinen luku on 7 600 dollaria – ja Sveitsissä, jonka vaurauden tapaamme selitellä finanssisektorista johtuvaksi, jopa 13 000 dollaria.

 

(Editoitu versio kirjoituksesta julkaistiin Markkinointi&Mainonta-lehden verkkosivuilla 7.2.2017)

 

****

 

 

Twiittaa



Aiempia blogikirjoituksia:

 

2.4.2015 -- Mainontaa käy sääliksi – poliitikkojen ja virkamiesten absurditeetin ikeessä

 

10.01.2015 -- Kyselytutkimuksia ei pidä käyttää valtion budjetin säästöjen päättämisessä

 

17.10.2014 -- Itsensä toteuttavat profetiat, median rooli ja yritysten kvartaalifokus

 

31.05.2014 -- Saako olla detaignia? Marginaalisista yksityiskohdista tuli strategisia draivereita, strategisista draivereista marginaalisia

 

19.03.2014 -- Alkoholimyynnin sääntelyssä kohderyhmä ja prioriteetit hukassa

 

26.02.2013 -- Paluu markkinoinnin perusongelmiin: Tuotekehitys ja hinnoittelu

 

18.12.2012 -- Palkkajousto ennen eläkettä ei ole väärin

 

 

 

 

BLOGI          AJANKOHTAISTA          TUTKIMUS JA JULKAISUT          CV     

 

© Jaakko Aspara